13.4.2013

suakkaR

Rakastunut. Niin äärettömän rakastunut. Sitä minä olen. Jokainen ajatus johtaa lopulta sinuun. Aloitan siivoamisesta, ja silti se on vain sinä, sinä, sinä, sinä. Jokainen hetki päivässä - joka ikinen sekunti - toivon sinun olevan rinnallani.

Toivon ettet valehtele. Siinä kaikki mitä toivon. Siinä kaikki mitä pelkään.


23.12.2012

Kunpa auringon päivät päällämme ei päättyisi koskaan

Oho, kyllä on aikaa vierähtänyt siitä kun viimeksi kirjoitin. Tää on rehellisesti sanottuna unohtunut ja fiilis on ollut kateissa, mutta eipä sillä oikeastaan ole väliä koska kirjoitan tätä lähinnä itselleni. Tai siis en ota tästä paineita, kirjoitan silloin kun siltä tuntuu. Ja nyt tuntuu.

Mulla menee tosi hyvin, oon ollut äärettömän onnellinen puoli vuotta. Mun elämässä on maailman ihanin ihminen ja oon tosi rakastunut, se rakkauden kohde on aivan mahtava persoona, jonka seurassa viihdyn kyllästymättä. Mielessä vaan pyörii kuvat ihanasta elämästä sen kanssa. Talo, lapset, aamuiset kahvihetket ja hyvänyönsuukot.


 Tuntuu että nyt mä oon löytänyt Sen Ihmisen.



12.3.2012

This night is winding down but time means nothing

Usein tulee sellanen fiilis, että on vaan pakko päästä pois, lähteä kauas maailman ääriin, tuhansia kilometrejä etelään. Iskee vain sellainen ahdistus rintaan ja pako tuntuu oikealta vaihtoehdolta. Saisi etäisyyttä kaikkeen ja kaikkiin. Mä en osaa edes sanoa mistä mun ahdistus johtuu. Tai oikeestaan... Ehkä se on enemmänkin levottomuutta, tai molempia. Tuntuu että pitäisi olla jossain muualla tekemässä jotain muuta. Siinä on vain yksi ongelma; en itsekään kunnolla tiedä mitä haluan.

Toisinaan on ihan pakko päästä ajelulle edes viereiseen kaupunkiin, kun ei kestä omaa oloa. Ei sekään yleensä helpota, ajomatkalla kotiin tyhjä tunne taas valtaa mut ja tuntuu kuin palasia mun sielusta jäis sille tielle mitä me ajetaan. Joskus ne palaset löytää aikanaan kotiin mutta sitten muutaman päivän päästä ne taas vaatii päästä pois.

Oon tehnyt Spotifyyn travellaussoittolistoja helpottamaan suurinta tuskaa, mutta yleensä niidenkin kuuntelu menee siihen että haaveilen vain toisesta paikasta ja kuvittelen millaista mun elämä olisi.

En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä ja miten päin olisi.


15.2.2012

And it feels like yay

Karppaamisen suhteen sujuu oikein hyvin! Multa on lähtenyt jo noin neljä kiloa, aika mieletöntä kun aikaa on kulunut vain 10 päivää. Ja mun veljeni, jota en usein näe, sanoi että oon laihtunut kasvoistakin. Oon kyllä todella innoissani tästä, ja mikä parasta, mun ei oo tehnyt edes yhtään mieli sipsiä tai karkkia tai ylipäätään perunaruokia. Oon selvinnyt vallan mainiosti ilmankin. Olen herkutellut yhdellä tummasuklaalevyllä, joka sekin kesti ehkä viisi päivää. Aiemmin kun sen kesto olisi ollut semmoiset viisi minuuttia.

Liikuntaa voisin ehkä muutenkin lisätä, mutta luotan siihen että lenkkeily alkaa maistua nyt kun päivät taas pitenee. Onneksi oon sentään saanut itseäni niskasta kiinni ja painunut salille pari kertaa. :)


Vähän kyllä hirvittää vaikuttaako tuleva viikonloppu tähän mun projektiini. On nimittäin tiedossa kahdet bileet ja tarkoitus on antaa alkoholin virrata... Noh, eiköhän sekin ihan hyvin mene ja jos takapakkia tulee, niin sitten tulee. Aina voi kokeilla uudelleen.


Onko kukaan teistä kokeillut vähähiilihydraattista ruokavaliota? Tai onko asiaan liittyviä mielipiteitä, kommentteja?

6.2.2012

Karpkarpkarping

Ette ikinä arvaa enkä arvaisi minäkään, aloitin karppauksen. Ei mulla sitä vastaan ole koskaan mitään ollut, ja oon sitä tässä harkinnut jo jonkin aikaa kunnes vähän aikaa sitten ystäväni kertoi minulle karppaavansa. Siitä sitten minäkin innostuin ja päätin yrittää.

Nyt on takana vasta yksi päivä ja fiilikset on ihan hyvät, tuntuu että voisin jaksaakin pitää tätä juttua yllä kauemminkin kuin kaksi päivää. Ajattelin että voisin tänne bloginkin puolelle ainakin silloin tällöin kirjoittaa mitä olen syönyt ja yleisesti edestymisestä. Jos se vaikka motivoisi vielä lisää! Kirjoitin jo vihkoonkin tämän päivän syömiset ja lisäksi mittasin rinnan-, vyötärön-, lantion-, reiden-, ja pohkeenympäryksen. Ikävä kyllä tulokset olivat sitä luokkaa ettei niitä edes kehtaa tänne kirjoittaa, mutta ehkä sitten kehtaan kun ne ovat kutistuneet!


Pakko myöntää että tällä hetkellä tietoni karppauksesta on aika pintapuolista, mutta opin koko ajan lisää ja aion selvittää asioita. Tässä kuitenkin ne tämän päivän ruuat:

Aamiainen
1 mukillinen luonnonjogurttia mustaviinimarjoilla

Kahvi maidolla
1 paistettu muna

Lounas
5 pientä broileripyörykkää
Salaattia
Vettä

Päivällinen
2 broileripihviä
uuniporkkanaa ja -punajuurta
Vettä


Kai nuo ihan kelvolliset syömiset on, luulisin. Lisäksi olen juonut vettä noin litran.


2.1.2012

Hei rakkaani

Tää on ehkä pelkkää vainoharhaa, mutta ehkä ei.
E ja J, jos saitte viikonlopun aikana tietää tästä mun blogista, pyydän että sanotte sen mulle (jossain muualla toki kuin täällä blogin puolella). Vaikkei mun tekstit pidäkään sisällään mitään äärettömän suuria salaisuuksia, haluan silti tietää jos te näitä luette. Jos vaan luette näitä mun tietämättä, vaikka nimenomaan pyydän teitä kertomaan jos tiedätte tästä, niin arvostus teitä kohtaan on kyllä melko alhaalla... Ollaan kuitenkin ystäviä.

No, se siitä... Ehkä en heiltä mitään yhteydenottoja tämän asian tiimoilta saa ja minä vain kuvittelen kaiken.
Silloin voi olla että he jatkavat salaa lukemista tai he eivät todellisuudessa tiedä tästä mitään.
Siinä tapauksessa varmaan jatkan kirjoittamista samaan tapaan, lukekoon blogiani jos haluavat. Ainakin tietävät että loukkaavat minua pahasti jos tekevät niin.

Ok, nyt varmaan parempi lopettaa tää kirjottaminen koska se ei todellakaan näytä tänään sujuvan.

Hyvää uutta vuotta kuitenkin kaikille mun ihanille lukijoille, tästä tulee vielä mahtava vuosi!


6.12.2011

Pienin ja samalla suurin haaveeni


Mulla on haave, ja vihaan itseäni jos en koskaan toteuta sitä. Haluaisin nimittäin järjettömän paljon ulkomaille reppureissailemaan ilman varsinaista määränpäätä ja silloin myöskin aika olisi mulle tuntematon käsite.
Oon tuhlannut aikaani ton matkan miettimiseen sen verran ja tuntenut turhautumista siitä, ettei vielä voi lähteä niin paljon, että en halua kaiken tämän olevan turhaa. Eli sen lisäksi että haluni matkustaa on suunnattoman suuri, täytyy mun myös sen takia joskus toteuttaa haaveeni ja lähteä kohti tuntematonta.


En oo niin pitkälle mennyt, että olisin suunnitellut matkareittini mutta luulen että askeleeni (tai lentokoneen siivet tai auton pyörät) suuntaavat Aasiaan. Ajankohtakin on vielä vähän kysymysmerkki. En tiedä olenko kypsä lähtemään suoritettuani lukion loppuun, joten ehkä opiskelen vielä sen jälkeen vuoden tai pari jolloin pidän määrittelemättömän pituisen tauon opiskelusta ja lähden. Tai sitten käyn kokonaan kolmannen asteen koulun ja vasta sen jälkeen reissaan. Vaihtoehtoja on monia.


Yksin olisi mahtava matkustaa. Voisi päättää kaikesta itse; minne menen seuraavaksi, haluanko liikkua juuri minnekään juuri nyt ja pysyä tässä kaupungissa kuukauden. Luulenpa kuitenkin ettei uskallukseni aivan siihen riitä ja voisihan siinä yksinäisyydenkin tunne vallata mielen.

Niin että kuka lähtisi matkaseuraksi, anyone?


7.11.2011

There were decisions to make

On ihmeellistä miten erilaista elämä olisi, jos olisi kymmenen vuotta sitten valinnut toisin ja tehnyt ihan eri päätöksiä. Jos olisin silloin ollut syömättä sitä ensimmäistä sipsipussia, en ehkä olisi tässä tällaisena. Jos en olisi lopettanut liikuntaharrastuksiani, en myöskään ehkä olisi tällainen. Ja jos vanhemmat olisivat opettaneet mulle terveellisemmät elämäntavat, olisin ehkä aivan erilainen.

Kasvatuksesta on paljon kiinni mutten missään nimessä syytä vanhempiani siitä, mitä tunnen itseäni kohtaan ja miltä näytän. Mulla on silti aina ollu kaikki vaihtoehdot käytettävissä, olisin voinut tehdä toisin ja ehkä siksi olisin nyt onnellisempi. Väitän kuitenkin, että jos mulle oltaisiin sitkeäsi tuputettu sitä salaattia lautaselle ja mut oltaisiin otettu mukaan lenkille, voisin nyt paremmin.



Oon kai aina ollut mukavuudenhaluinen ihminen ja mieluummin makaan sohvalla kuin lähden lenkille kaatosateeseen. Toisaalta taas olin pienenä luokkani parhaimpia liikunnassa, joten mitä jos olisin kehittänyt taitojani, missä olisin nyt?  Miksen mä sitten tehnyt niin? Ehkä koska mulla on huono itsekuri eikä tarpeeksi halua tulla paremmaksi jossakin.


Tämä jossittelu on ihan turhaa. Mitä sitten jos olisinkin jatkanut liikuntaharrastuksia? Ehkä olisin tippunut niin pahasti että niskat olisivat menneet poikki, tai ehkä olisin nyrjäyttänyt nilkkani niin, ettei se koskaan tulisi enää kuntoon. Ja ehkä en siltikään olisi tämän onnellisempi. Elämä on tässä ja nyt, ei pidä murehtia turhia.

1.11.2011

Tyhjiön täyttämistä

Oon koulussa ja mulla on hyppytunti ja istun tässä yksin. Mua ahdistaa kun luokkalaiset nauraa tuolla kauempana. Oon ulkopuolinen.

Tämä viikko on alkanut aivan surkeasti. En ole varma nukuinko toissayönä tuntiakaan, pyörin vaan sängyssä ahdistuneena ja vilkuilin kelloa. Ja viime yönäkin unensaanti tuotti hankaluuksia. Mua jotenkin vaan masentaa enkä tiedä edes mikä. Tuntuu että elämästä puuttuu jotain ja se pitäis täyttää jollakin.

Luin yhdeltä foorumilta erään nuoren kirjoittaman tekstin hänen elämästään. Hän sanoi juovansa aika paljon ja harrastavansa seksiä tuntemattomien kanssa. Siihen vastanneet kirjoittajat sanoivat hänen ehkä yrittävän täyttää toiminnallaan jotain tyhjiötä hänen sisällään.
Minä olen vähän samanlainen. Useimmiten juominen menee yli, mutta en sentään ihan jokaisen kanssa hyppää sänkyyn. Totta puhuekseni yritän kyllä humalassa hakea miehiltä huomiota. En tiedä mitä yritän sillä saavuttaa, ehkä juurikin haluan tästä tyhjyyden tunteesta eroon ja haluan saada läheisyyttä.
No toimiiko se? Ei toimi, muuta kuin ehkä hetkellisesti. Nyt mua vaan hävettää ja ahdistaa enemmän. Mun pitäis yrittää vähentää sitä juomisen määrää, mutta haluan aina vaan enemmän ja enemmän humalaan niin se on vähän vaikeaa, mutta nyt on pakko yrittää. Alkaa mennä yli tämä mun toimintani. Viime viikonloppunakin vietin aikaa ensiavussa enkä todellakaan oo siitä ylpeä...

En mä oikeasti ole tämmöinen. Mikä mua vaivaa, minne oon menossa?

10.10.2011

Back again

Sori, mä oon vähän hävinnyt. En edes tiedä miksi. Ehkä siksi ettei ole ollut erityistä aihetta kirjoittaa, vaikka kuitenkin on. Pyöriihän mun päässä jatkuvasti tuhansia ja taas tuhansia ajatuksia. Pitäis vaan saada ne kanavoitua tänne asti.
Oon miettinyt, että sellaisenkin blogin pitäminen olisi hauskaa jossa esiintyisin ihan omana itsenäni, omalla naamallani. Mutta toisaalta ei mun elämässä tapahdu niin paljoa että voisin sellaista kirjoittaa, enkä mä halua julkiseksi kaikkia mun mielessä olevia ajatuksia, joita tännekin kirjoitan. Joten se siitä.


Noh, mitäs mulle on tässä muutaman kuukauden aikana tapahtunut?
Viimeksi kerroin kuinka mun parisuhde päättyi. Se asia on aikalailla poissa mun päästäni, onneksi. En mä kaipaa sitä ihmistä enää mun vierelleni. Oon ilonen että tää kävi mulla näinkin helposti, mun taustani huomioon ottaen olisin saattanut romahtaa paljon pahemminkin. Mutta niin ei käynyt ja nyt elämä hymyilee, ainakin suurimmaksi osaksi.

Oon alottanut opiskelun lukiossa ja siellä menee ihan ok. Mun valitsema koulu on osottautunut ihan kivaksi paikaksi. Ainut huono puoli on sen pieni koko ja siitä johtuvat heille tutut kaveripiirit, joihin on ollut vähän hankala päästä osalliseksi. Suurin osa luokkalaisista on siis ollut koko peruskoulunsa ajan samalla luokalla. Yritä nyt siinä sitten päästä mukaan porukkaan. Joinakin päivinä mua suoraan sanottuna vituttaa ja ahdistaa se ulkopuolisuuden tunne, joka mut siellä toisinaan valtaa. Yritän kuitenkin olla positiivinen ja miettiä, että nää asiat ei muutu hetkessä, ne tarvii aikaa. Ja totta puhuen koko ajan alkaa näyttää paremmalta, joten no worries. Ehkä.


Ja jospa vielä sananen siitä, miksi alunperin alotin tämän blogin, eli laihdutus. No eipä ole onnistunut ei. Osa musta haluais olla tällanen, koska miks mun pitäs muuttua, mun pitäs kelvata kaikille näinkin. Toinen osa musta kuitenkin sanoo että olisin paljon onnellisempi jos jaksaisin ja viitsisin muuttaa itseäni. Ja niin mä olisinkin. On se aika raskasta kuitenkin joka päivä ajatella kuinka lihavalta näyttää, jos istuu näin ja näin ja tuntea syyllisyyttä siitä, että illalla vetäisi naamaansa taas pari leipää. Joten miksi mä en muuta asioita ja tee itsestäni vieläkin onnellisempaa ihmistä? En tiedä, mä en todellakaan tiedä. Pitäis vaan jaksaa yrittää. Joskus. Eli ei ikinä.



Päätän tän aiheesta toiseen hyppivän postauksen sillä, että heitän teille mahdollisille lukijoille kysymyksen:
Mistä te ootte saanut motivaatiota alkaa pudottaa painoa?  Mikä teidät saa haluamaan sitä niin kovasti? Ja mitä mieltä uudesta ulkoasusta?