Enkä ikinä nähnyt sen kasvoja kunnolla

Kiitos uudet lukijat ♥


Taas uusi päivä epäonnistumisten kirjaan. Syön kaiken mitä mun eteeni tuodaan, huoh.
Hävettää ihan kirjoittaa tänne aina vaan siitä kuinka kaikki on taas mennyt penkin alle, eikä siitä kuinka oon taas juossut 10km tänään ja tehnyt 500 haarahyppyä, kuten jotkut saavat tehdä. Onnittelut heille.


En jaksa koulua, ei ole minkäänlaista motivaatiota. Olisi kiva omistaa joku unelma-ammatti, siitähän sitä intoa opiskeluun saattaisi saada... Tällä hetkellä kyllä ajatuskin ammatista ahdistaa.

En jaksa/saa aikaiseksi lukea kokeisiinkaan ikinä, vaikkei mulla mitään muuta olisikaan kuin aikaa tehdä niin.

Tämänpäiväinenkin matikan koe meni varmaan vaan lunttilapun avulla läpi. Hurraa ja jippii...

En edes ansaitsisi päästä kokeesta läpi, kun en tee tunnillakaan muuta kuin piirrän vihkoon rumia kuvia ja seikkailen ajatuksissani jossain ihan muualla kuin tässä maailmassa.

Olisipa jo kesä.

Thinspo pics 1

Vedä kovaa ylöspäin

Yhhhh. Haluaisin oksentaa just nyt mutten voi nyt. Inhottaa, miten taas pystyin ahmimaan sillä tavalla...
Vittu mä oon ihan toivoton.

Oli kauhea vaatekriisi taas aamulla. Jokainen paita joka vähänkin paljasti vatsan muotoa, lensi pois mun päältä ja vaihtui huppariin. Haluaisin niiin paljon käyttää kaikkia hienoja ihonmyötäisiä vaatteita mutten mä pysty. Sattuu katsoakin niitä vaatteita, kun tiedän etten itse ikinä voisi käyttää sellaisia.
Vihaan tätä, en jaksa enää tätä kehoa! Pelkkää epäonnistumista epäonnistumisen perään. Eikö suunta voisi jo muuttua?

Ottakaa mut pois ja siirtäkää johonkin toiseen.

Halusin hukkua siihen veteen

Ääh... Kaikki mennyt päin vittua tänään. Arvatkaa mitä söin? Sipsipussin. Kokonaan. Yksin.
Sen jälkeen alkoikin kaduttaa ja muuta mukavaa, joten menin oksentamaan. Ärsyttää vaan kun en saanut sitä kaikkea pois minusta, en uskaltanut ottaa riskiä että joku perheestäni huomaa... Sen jälkeen istuin suihkun alla ja itkin.

Mistään ei tuu mitään, oon ikuinen epäonnistuja.
Mä vihaan itseäni.

But there are days when I'm not okay

Vittusaatana, miksen osaa tehdä itselleni mitään. On niiin säälittävää ajatella koko ajan mun painoa ja kieriskellä itsesäälissä itkien. MIKSEN TEE MITÄÄN ASIALLE?!
Ääääärrrhhhh........ Huoohh oon niiin tyhmä ja saamaton. Saatana. Joo anteeksi.

Kunpa saisin jonkun kunnon motivaatiopiikin, voisko joku tulla antamaan?

Jossain kohdassa siellä päiväkodissa ajattelin, että ei sillä ole mitään väliä minkä painoinen olen, kun elämä on niin ihanaa muutenkin ja minut hyväksytään tämmöisenäkin.
Vitut. Ei se niin vain ole, sillä on väliä minkä painoinen olen.

Mä vielä muutun. 

Mä haluan olla täydellinen.

Mutta mä en enää jaksaisi.

Look, there's a childhood that makes you feel better

Oon alkanut lähiaikoina huomata että oikeasti nämä kaikki ajatukset mun koosta ja muusta ovat alkaneet jo silloin kun olin ihan pieni.
Osaan kertoa pari esimerkkiä.

Tänään siellä päiväkodissa leikittiin leikkiä, jossa osa lapsista on pullia, jotka istuvat jonossa lattialla. Leikissä on myös kaksi leipuria ja kellonsoittaja. Kun kello lyö neljännen kerran, leipurit yrittävät saada "pullia" pois "uunista" mahdollisimman nopeasti vetämällä heitä lattiaa pitkin muutaman metrin päähän jonosta.

Muistan itsekin leikkineeni tätä leikkiä kun olin noin esikouluikäinen, enkä todellakaan pitänyt siitä. Ihan vain siksi että ajattelin olevani painavampi ja paljon isompi kuin muut lapset. Ajattelin että muut huomaisivat kuinka paljon painavampi muka olin ja etteivät he jaksaisi vetää minua pois jonosta.
Kun tänään katsoin niitä leikkiviä lapsia, mietin  että entä jos joku heistä ajattelee samalla tavalla kuin minä aikoinani. Tuli kyllä kauhean ahdistunut olo siitä kaikesta, tuntuu  niin väärältä että jo pieni lapsi saattaa ajatella jotain niin pahaa. :S

Sama juttu oli 0-3 luokalla, kun koulunpihalla oli pomppulauta, jonka päällä pääasiassa seisottiin, ei istuttu.
Me aina pomputettiin toisessa päässä olevaa kaveria juoksemalla itse samasta päästä pomppulaudan toiseen päähän.
Vihasin sitäkin leikkiä siitä syystä, että jälleen tunsin olevani paljon painavampi kuin muut, ja ajattelin etteivät muut saa minua edes pomputettua laudalla.
Olin koko ala-asteajan luokan pisin tyttö, joten siitäkin nämä olen-isompi-kuin-muut -ajatukset ovat ehkä saaneet alkunsa, vaikka todellisuudessa en näyttänyt ollenkaan lihavalta...

Juu, palaute TET-jaksosta oli hyvää, paperissa luki muun muassa että olen ollut reipas ja omatoiminen, ja ettei parannettavaa ole... :)

Sumu rantaviivalla siivilöi freoniaaltoja

Tjoo-o, paino ei oo liikkunut suuntaan eikä toiseen viime aikoina. Sehän nyt on tavallaan hyvä ja tavallaan huono asia, mutta enemmän ehkä huono, koska haluaisin laihtua enkä pysyä tässä painossa.

Onneks tiet on melkein kokonaan jo sulaneet, viitsii paremmin lähteä ulos juoksemaankin tässä kevään tullessa. Jäällä ja pehmeässä sohjossa kun se on aika ärsyttävää.

Muuten mulla on itse asiassa mennyt aika hyvin. Ei oo masentanut oikeastaan ollenkaan eikä ole ollut todellakaan stressiä koulusta, sillä olin viime viikon pois kuumeen takia ja tällä viikolla on TET, niin ei oo koulua tarvinnut ajatella ollenkaan. Mun työpaikka on päiväkodissa ja oon kyllä todella iloinen että pääsin sinne, on ollut kivempaa kuin kuvittelinkaan! :)
Huomenna kun on viimeinen päivä, työnantaja saa täyttää tuollaisen palautelomakkeen mun työskentelystä. Kuulin vähän juttua jo tänään että niiden hoitajien mielestä oon hoitanut työni hyvin.  :)

MITÄ, kaksi lukijaa?! :o Ihanaa! Tervetuloa teille ja on tositositosi kiva jos jotakuta kiinnostaa mun jutut. :)