10.10.2011

Back again

Sori, mä oon vähän hävinnyt. En edes tiedä miksi. Ehkä siksi ettei ole ollut erityistä aihetta kirjoittaa, vaikka kuitenkin on. Pyöriihän mun päässä jatkuvasti tuhansia ja taas tuhansia ajatuksia. Pitäis vaan saada ne kanavoitua tänne asti.
Oon miettinyt, että sellaisenkin blogin pitäminen olisi hauskaa jossa esiintyisin ihan omana itsenäni, omalla naamallani. Mutta toisaalta ei mun elämässä tapahdu niin paljoa että voisin sellaista kirjoittaa, enkä mä halua julkiseksi kaikkia mun mielessä olevia ajatuksia, joita tännekin kirjoitan. Joten se siitä.


Noh, mitäs mulle on tässä muutaman kuukauden aikana tapahtunut?
Viimeksi kerroin kuinka mun parisuhde päättyi. Se asia on aikalailla poissa mun päästäni, onneksi. En mä kaipaa sitä ihmistä enää mun vierelleni. Oon ilonen että tää kävi mulla näinkin helposti, mun taustani huomioon ottaen olisin saattanut romahtaa paljon pahemminkin. Mutta niin ei käynyt ja nyt elämä hymyilee, ainakin suurimmaksi osaksi.

Oon alottanut opiskelun lukiossa ja siellä menee ihan ok. Mun valitsema koulu on osottautunut ihan kivaksi paikaksi. Ainut huono puoli on sen pieni koko ja siitä johtuvat heille tutut kaveripiirit, joihin on ollut vähän hankala päästä osalliseksi. Suurin osa luokkalaisista on siis ollut koko peruskoulunsa ajan samalla luokalla. Yritä nyt siinä sitten päästä mukaan porukkaan. Joinakin päivinä mua suoraan sanottuna vituttaa ja ahdistaa se ulkopuolisuuden tunne, joka mut siellä toisinaan valtaa. Yritän kuitenkin olla positiivinen ja miettiä, että nää asiat ei muutu hetkessä, ne tarvii aikaa. Ja totta puhuen koko ajan alkaa näyttää paremmalta, joten no worries. Ehkä.


Ja jospa vielä sananen siitä, miksi alunperin alotin tämän blogin, eli laihdutus. No eipä ole onnistunut ei. Osa musta haluais olla tällanen, koska miks mun pitäs muuttua, mun pitäs kelvata kaikille näinkin. Toinen osa musta kuitenkin sanoo että olisin paljon onnellisempi jos jaksaisin ja viitsisin muuttaa itseäni. Ja niin mä olisinkin. On se aika raskasta kuitenkin joka päivä ajatella kuinka lihavalta näyttää, jos istuu näin ja näin ja tuntea syyllisyyttä siitä, että illalla vetäisi naamaansa taas pari leipää. Joten miksi mä en muuta asioita ja tee itsestäni vieläkin onnellisempaa ihmistä? En tiedä, mä en todellakaan tiedä. Pitäis vaan jaksaa yrittää. Joskus. Eli ei ikinä.



Päätän tän aiheesta toiseen hyppivän postauksen sillä, että heitän teille mahdollisille lukijoille kysymyksen:
Mistä te ootte saanut motivaatiota alkaa pudottaa painoa?  Mikä teidät saa haluamaan sitä niin kovasti? Ja mitä mieltä uudesta ulkoasusta?