12.3.2012

This night is winding down but time means nothing

Usein tulee sellanen fiilis, että on vaan pakko päästä pois, lähteä kauas maailman ääriin, tuhansia kilometrejä etelään. Iskee vain sellainen ahdistus rintaan ja pako tuntuu oikealta vaihtoehdolta. Saisi etäisyyttä kaikkeen ja kaikkiin. Mä en osaa edes sanoa mistä mun ahdistus johtuu. Tai oikeestaan... Ehkä se on enemmänkin levottomuutta, tai molempia. Tuntuu että pitäisi olla jossain muualla tekemässä jotain muuta. Siinä on vain yksi ongelma; en itsekään kunnolla tiedä mitä haluan.

Toisinaan on ihan pakko päästä ajelulle edes viereiseen kaupunkiin, kun ei kestä omaa oloa. Ei sekään yleensä helpota, ajomatkalla kotiin tyhjä tunne taas valtaa mut ja tuntuu kuin palasia mun sielusta jäis sille tielle mitä me ajetaan. Joskus ne palaset löytää aikanaan kotiin mutta sitten muutaman päivän päästä ne taas vaatii päästä pois.

Oon tehnyt Spotifyyn travellaussoittolistoja helpottamaan suurinta tuskaa, mutta yleensä niidenkin kuuntelu menee siihen että haaveilen vain toisesta paikasta ja kuvittelen millaista mun elämä olisi.

En oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä ja miten päin olisi.


Ei kommentteja: